Kuten monet ovatkin jo
varmasti kuulleet Ranskahan on byrokratian luvattu maa, joten
lukuisten eri papereiden täyttäminen jo aivan vaihtoprosessin
alussa ei varmastikaan yllätä ketään. Eilen illalla intouduin
kirjoittamaan viimeinkin loppuun pakollisen motivaatiokirjeeni
Nantesin yliopistoa varten en francais. Luulen, että joudun
kyllä vielä tekemään ”pieniä” korjauksia siihen ennen kuin
uskallan lähettää sitä eteenpäin, sillä se taitaa sisältää
enemmän kielioppivirheitä kuin sielu voi mitenkään sietää.
Lisäksi sain lopultakin viimeisteltyä CV:ni – sekin en
francais. Olen jo vitsaillut – vähän turhankin usein – että
minnekähän työleirille meidät laitetaan kun CV:kin vaaditaan
vaikka yliopistoonhan tässä oltiin menossa. :D
Vaihtoon lähteminen
vaikuttaa nyt huomattavasti konkreettisemmalla, kun on saanut jo osan
tärkeistä papereista täytettyä. Mutta vielä on paljon
täyteltävää ja hoidettavaa... Pitää muistaa Erasmus-apurahan
vastaanottamislomake, contrat d'études (eli luettelo kursseista,
jotka ulkomailla aikoo suorittaa), virkatodistus (vähintään
englanniksi), muutosilmoitus Kelaan... Lisäksi pitää hakea
amanuenssilta kielitaitotodistus, ostaa sopivan kokoinen matkalaukku,
hankkia asunto, sumplia lennot, hankkia hyvä vakuutus ja useita
passikuvia erinäisiä lippusia varten etc. Apurahaa pitää muistaa
hakea lokakuussa viimeistään ja kaikki tärkeät hakupaperit ja
muut pitää toimittaa Ranskaan viimeistään marraskuussa.
Eniten tällä hetkellä
mietityttää opintosuunnitelman tekeminen. Mitä kursseja minä
sieltä valitsen?! Onneksi tarjonta on aika laaja, joten
toivottavasti kursseja voi valita mielensä mukaan kunhan pysyy
kuitenkin niissä aineissa, joita opiskelee Suomessakin. Tai ainahan
sitä voi aloittaa uudenkin kielenkin... No ehkä kuitenkin pitäydyn ranskassa, englannissa ja espanjassa.
Olen iloinen siitä,
ettei minun tarvitse lähteä vaihtoon yksin vaan ystäväni lähtee
myöskin Nantesiin. Yhteinen kimppakämppä yksityisiltä
markkinoilta olisi huomattavasti ideaalimpi vaihtoehto kuin
pikkuiruinen asuntolayksiö kaikkien yhteisellä keittiöllä
varustettuna...
No eiköhän nämä asiat
rupea tästä pikku hiljaa järjestymään. Luulen, että vaihdosta
tulee upea kokemus, sitten kun kaikki nämä viralliset asiat ovat
hoidossa. En malta odottaa niitä maisemia, nähtävyyksiä, linnoja,
museoita, kauppoja ja sitä ruokaa. Niin ja tietysti sitä, että
tutustuisin paikallisiin ja oppisin oikeasti puhumaan ranskaa. :D Kaikkia ihanuuksia ja mukavuuksia odotellessa... Palaan papereiden
pariin.
À bientôt!
Laitatko sen lukiapalkin että voi liittyä lukijaksi?
VastaaPoistaKunhan löydän miten sellainen lisätään. Tämä on näitä ensimmäisen blogin tekemisen iloja. :')
VastaaPoista